Hippunen rakkautta, ripaus taikaa, pala puuvillakangasta ja pitsiä -näin syntyvät Kamomilla Designin nuket

Kamomilla Design on pieni yhden naisen yritys Varsinais-Suomesta. Se syntyi sisäisestä palosta luoda jotain kaunista ja taianomaista. Aluksi nuket syntyivät polymeerimassasta, mutta pian materiaaliksi vaihtuivat kankaat. Rakastuin siihen, miten uskomattoman monikäyttöinen tämä materiaali on; pehmeä, lämmin, jo itsessään ihan eri tavalla elävä kuin polymeerimassa. On kerta kerran jälkeen uskomatonta nähdä, miten kankaasta syntyy jotain sellaista, jolla on oma sielu ja persoona.

Minulle on tärkeää ekologisuus ja luonnon arvostaminen. Yksi tärkeimmistä arvoistani yrityksessäni on se, että luomukseni eivät rasita luontoa tekovaiheessa eivätkä silloinkaan, kun ne tulevat tiensä päähän. Nämä nuket kestävät rakkaudella säilytettynä aikaa ja ovat valmiina kulkemaan sukupolvelta toiselle. Ne eivät ole kertakäyttötavaraa, vaan jotain, joka kestää ja säilyy vuodesta toiseen.

Valmistamani nuket syntyvät alusta saakka minun käsissäni. Nuken kaavojen sekä vaatteiden suunnittelusta ja ompelusta aina kasvojen maalaamiseen saakka. Kasvot maalaan jokaiselle nukelle yksilöllisesti käsin. Minkäänlaisia malleja tai muotteja ei käytetä. Siksipä jokainen nukke on täydellisesti omanlaisensa, ainutlaatuinen yksilö jollaista toista ei koskaan synny.

 

Kamomilla Design -nuket valmistetaan suunnitteluvaiheesta toteutukseen saakka yksilöllisesti käsin. Työssäni haluan pyrkiä niin lähelle täydellisyyttä kuin vain pääsen, siksipä myös kaavat ja työskentelymetodit muokkautuvat koko ajan paremmiksi.

Nukeissa ja niiden vaatteissa suosin puuvillaa ja muita luonnonkuituja. Puuvillapitsit, koristeompeleet, erilaiset ompelutekniikat ja pienet koristeet ovat tyylikeinoja joilla luon jokaiselle nukelle niiden persoonaan sopivat vaatteet.

 

 

Jokaisella nukellani on oma sielunsa, oma persoonansa ja ainutlaatuisuutensa. Vaikka nuket ovat yksilöitä, on niillä kaikilla silti jotain yhteistä: jokainen niistä kantaa mukanaan sitä iloa ja onnea, jota koen näitä nukkeja luodessani. Joka ainoa pieni  nuken sielu, joka syntyy studiossani, on valmiina jakamaan ympärilleen tätä taianomaista, rakkaudellista tunnelmaa. Ne syntyvät tuodakseen jokaiseen päivään pienen auringonsäteen, valmiina tekemään tästä maailmasta vieläkin kauniimman.

 

Pin It on Pinterest

Share This